keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Huijasinko minä?



Uusi haaste The Paper Shelterillä, tällä kertaa haasteen aiheena on joko easel kortti tai sitten joku muu muoto kuin neliö tai suorakaide. Minä tein suosikkistanssillani korttipohjan, joka on vähän monimuotoisempi kuin perusmalli.

Mutta sitten siihen huijaukseen, minusta itsestäni tuntuu, että huijasin, koska käytin valmiiksi väritettyä digikuvaa :D The Paper Shelterin digikuvat ovat ihania, koska niissä tulee aina väritetyt kuvat mukana, joten silloin kun on kiire tehdä kortti niin ai miten helppoa onkaan käyttää valmiiksi väritettyä. Tämä ihana neitokainen on ostettavissa täältä.



The Paper Shelterin haasteessa tutut säännöt. Voittaja arvotaan, jos voittaja on käyttänyt TPS:n digejä kortissaan hän saa 30 dollarin lahjakortin kauppaan. Jos kortissa ei ole TPS:n digiä saa voittaja kolme vapaavalintaista digiä.



maanantai 27. toukokuuta 2013

Pöllöilyä



En millään ehtinyt viime viikolla istahtamaan askartelupöytäni ääreen tekemään Paperinauhan dt-kortteja. Olen kovasti harmissani siitä, mutta julkaisenkin nyt kerralla parit pöllöt sitten :) Minulla on vielä yksi visio näistä pöllöistä, joten saatatte törmätä näihin vielä uudestaankin :)



Tarvikkeet siis Paperinauhasta:

Pöllöleima
Luonnonvalkoinen korttipohja
Askartelusilmät

Vaaleanpunaisessa kortissa
Bildmålarnan papereita:
Ruskea
Vaaleanpunainen
Kakkupaperi
Strassikulma
Tyhjäsin varastosta löytyneet vanhan tarrahelmiarkin koristeeksi pöllön mahaan

Poikakortissa
Sininen teippi
Ylioppilaslakki
Nappeja

Pöllössä käyttämäni paperit:
Bo Bunnyn maha
Reprintin pää
Priman siivet




lauantai 25. toukokuuta 2013

Kova tyttö hempeilee ;)



Bildmålarnan uutuus-leimasimet ovat mallivärityksiltään aika koviksia ;) Mutta minä en oikein noiden kovisten kanssa pärjää, joten ajattelin sitten tähdä tästä tyttösestä vähäsen hempukamman. Käyttämäni leimasin löytyy täältä. 



Kortissa käyttämäni paperit ovat Bildmålarnan Welcome kokoelmasta. Aika hemppis siitä tulikin, mitäs tykkäät?

Minä olen päättänyt olla koko vuoden ostamatta uusia kukkia :D Ensimmäiset viisi kuukautta takana ja vielä ainakin löytyy kukkia varastoista ;)  Miten sitä aina tuleekin niin hamstrattua kaikkea kaunista, vaikka huomattavasti vähemmälläkin pärjäisi. Kuulostaako tutulta?

Meillä on enää muutama hehtaari kylvämättä, joten toivottavasti minullakin on pian enemmän aikaa kierrellä teidän ihanissa blogeissanne!

Aurinkoista viikonloppua!


lauantai 18. toukokuuta 2013

Lauantain Bildmålarna


Huh ehdinpäs :D Olin jo ihan varma, että en peltotöiltä ehdi tekemään korttia täksi lauantaiksi, mutta onneksi voin aina herätä vähän aikaisemmin kortteilemaan ;) Leimasin on Bilmålarnan uutuuksia tyttö numero kuusi. Tämä tyttönen lienee minun suosikkileimasimeni näistä uutuuksista :)



Tein tagikortin. Käytin vain yhtä kuviopaperia ja sekin oli Bildmålarnan Girl Blue nimeltään. Kakkupaperia pitsejä ja muutama kukkanen, niistä se on tämä kortti tehty :D

Aurinkoista päivää sinulle!

keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Piristystä harmauteen



The Paper Shelterin haasteblogissa ilmestyi tänään uusi aihe, jossa aihe on super helppo Anything goes eli kaikki käy :) Käytin omassa kortissani The Paper Shelterin uutta digikuvaa Everyone can fly! Voi miten suloinen tuo tyttönen onkaan. Tarkoituksena oli tehdä aurinkoinen kortti, mutta tästä taisikin tulla räikeä...

Ihan pakko kertoa teillekin, kun kaikki ei aina mene kuin Strömsössä. Minä olisin halunnut värittää tämän keijukaisen Copiceilla, no kuinkas ollakaan minun uuden mustesuihkutulostimeni muste levisi Copiceilla levitettäessä. Vaihdoin sitten tulostimen vanhempaan lasertulostimeen, joka on normaalisti tulostanut jopa 300g paperia... Noo nyt jumitin paperin sinne niin hyvin, että purin tulostimen suurin piirtein osiin ennen kuin sain paperin irti... Joten tyydyin sitten värittelemään Pabloilla :D


The Paper Shelterin haasteessa tutut säännöt. Voittaja arvotaan, jos voittaja on käyttänyt TPS:n digejä kortissaan hän saa 30 dollarin lahjakortin kauppaan. Jos kortissa ei ole TPS:n digiä saa voittaja kolme vapaavalintaista digiä.


Hyvinkin yllättävästi tämäkin on ajastettu postaus, koska minä olen pellolla ;) Aurinkoa päivääsi!



tiistai 14. toukokuuta 2013

Ylioppilaalle


Muistatteko vielä sinisen gorjustyttösen, jonka tein viikko sitten? Tässä sille punainen kaveri :)

Hivenen runsaampi kortti tällä kertaa. Äitini toivoi korttia ylioppilaalle, toivottavasti tämä kelpaa vaikka ei lakkia ollutkaan päässä :)

Tarvikkeet Paperinauhasta:



Minä menen jatkamaan pellolla möyrimistä :) Mukavaa päivää sinulle! 



lauantai 11. toukokuuta 2013

Kortti paperipussista



Minun on jo pitkään pitänyt kokeilla tehdä kortti käyttäen paperipussia korttipohjana. Olen säästänyt paperipusseja laatikon pohjalla jo ikuisuuden ja nyt vihdoin ja viimein sain tehtyä ensimmäisen ;) Voin vaikka vannoa että viimeinen tämä ei tule olemaan. Sen verran kivaa oli tekeminen :D

Leimasin on Bildmålarnan uutuus leimasimia. Tarkemman tarvikeluettelon näet Bildmålarnan blogista.


Kuvaa kortin sisältä. Tässä mallissa paperit pääsevät hyvin esiin. Paperitkin ovat siis Bildmålarnan tuotantoa :)



Takapuoli, pitkästä aikaa käytin omaa nimikkodigiäni :) Olen lähestulkoon unohtanut jo näiden olemassa olon ;) Mutta nyt ajattelin stanssata niitä valmiiksi pöydälle, niin voisi tulla paremmin käytettyä.



Pitäähän sitä paperipussiinkin olla jotain laitettavaa, joten tein sinne pienen kortin, jossa on ystävyyden ohje ;) Mitäs tykkäät?

Olisiko kenelläkään vinkkiä, mistä löytäisi vähän isompia paperipusseja, minun omani kun ovat kaikki aikastalailla pieniä :)

Ihanaa viikonloppua, minä lähden möyrimään mullassa ;)



maanantai 6. toukokuuta 2013

Olen rakastunut (taas) :D



Olen jo pitkään halunnut näitä gorjuss tyttösiä itselleni. Paperinauhan dt-paketista sellainen löytyi ja voi sitä riemun määrää :D Kaivoin pitkästä aikaa Copicit esille ja värittelin tyttösen niillä ja ai kuinka kivaa minulla olikaan :D Tämän leimasimen mukana tuli kehysleimasin, niin ajattelin sitten tehdä sangen simppelin kortin. Muttä älkäähän huolestuko, tämä tyttönen seikkailee blogissani taatusti vielä monta kertaa myös runsaammissa merkeissä :)

Tarvikkeet Paperinauhasta:

Gorjuss tyttönen
Leimattu Mementolla, liukaspintaiselle paperille ja väritykset copiceilla
Kehykset leimattu tälle paperille
Kulmatimantit (näitä ilman ei voi elää :D :D :D)
Korttipohjan tein  tavallisesta valkoisesta kartongista, jotta sain siitä oikein kokoisen.

Ai niin ja se syy miksi olen rakastunut on tietenkin se, että tuossa tyttösessä oli oikeasti tilaa väritellä. Ei tarvinnut tehdä vain pientä piiperrystä!



lauantai 4. toukokuuta 2013

Hempeilyä koko rahan edestä ;)



Meillä Bildmålarnan dt-tiimiläisilää oli mahdollisuus valita dt-pakettiin mukaan myös aikaisemmin ilmestyneitä leimasimia. Tämä Umbrella- Mimosa on julkaistu jo ajat sitten, mutta minun mielestäni tässä oli jotakin niin super söpöä, että oli ihan pakko pyytää tämä leimasin :)



Kaivoin paperitkin vanhoista varastoistani. Paperit ovat Bildmålarnan ensimmäisiä julkaistuja papereita, mutta minusta nämä ovat vieläkin kivoja :) Tulipa taas koristeltua aika runsain mitoin :D Milloinkahan löytäisi sen kultaisen keskitien ;)

Aurinkoa päivääsi



torstai 2. toukokuuta 2013

Supersimppeli



Sain viikon alussa Paperinauhasta dt-paketin ja lupasin silloin että torstaihin mennessä julkaisen ensimmäisen korttini... Nooh, olotilani on edelleenkin erittäin surkea, joten tämä kortti valmistui erittäin nopeasti käyttäen hyväksi valmista vintage-kuvaa ja erittäin kaunista perhospaperia :) Ei mitään ylimääräistä tässä kortissa... Lupaan, että niitä parempiakin tekeleitä ilmestyy jossain vaiheessa ;)

Tarvikkeet siis nauhaa lukuunottamatta Paperinauhasta

Vintage-kuva tästä arkista
Perhospaperi Reprintin
Reprintin valkoisia kukkasia
Vaaleansininen kartonki
Luonnonvalkoinen kartonki
Puolihelmiä
Luonnonvalkoinen korttipohja



keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Tanssinopettajalle


Hups, olen myöhässä. Olen tehnyt lähituttavuutta vessanpöntön kanssa koko viime yön.. Eikös se kuulu Vappuun :D Harmittavasti vain, tämä tauti kiertää koko perheen...

The Paper Shelterin blogissa on ilmestynyt uusi haaste, jonka aiheena on musiikki. Tein kortin ihanasta tansijattaresta, annan tämän kortin tanssinopettaja ystävälleni :)


Haasteeseen osallistujien kesken arvotaan palkinto, joka on lahjakortti the Paper Shelterin digikauppaan. Lahjakortin arvo riippuu siitä, oletko käyttänyt kortissasi The Paper Shelterin digikuvaa, vai et. Jos heidän digikuva löytyy kortistasi voit voittaa 30 dollarin lahjakortin, muuten voit voittaa 3 vapaavalintaista digikuvaa :)



Tein siis easel kortin :) Pitkälti samalla kaavalla, kuin edellisenkin kortin. Nämä ovat vain minusta mukavia tehtäviä :)

Toivottavasti Vappusi on sujunut paremmissa merkeissä kuin minun ;)